Ensi kuussa, tarkalleen 12. maaliskuuta, tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun siirryimme poikkeustilaan, eli osa toiminnoista siirrettiin nettiin ja jotkut toimintamuodot kokonaan tauolle. Vaikka tämän vuoden aikana kaikki seurakunnan toiminta rokotusten myötä varmasti palaa ennalleen, niin elämä on silti muuttunut, eikä huonompaan. Olemme saaneet löytää uusia tapoja pitää yhteyttä, valaa toivoa, rukoilla ja rakastaa.
Merkittävää tässä epidemia-ajassa on ollut se, ettei seurakuntamme toiminta missään vaiheessa lamaantunut. Poikkeusajan ensimmäisenä maantaina alkoivat seurakunnan jokapäiväiset nettikohtaamiset eli keskipäivän yhteiset hartaushetket. Näitä suomeksi ja englanniksi pidettäviä hetkiä on tammikuun loppuun mennessä lähetetty 274 kertaa. Tähän päälle tulevat tietysti meidän sunnuntaipalveluksemme.
Seurakuntalaiset ovat erityksissä olon myötä kaiken kaikkiaan heränneet aktiivisemmin rukoilemaan toistensa puolesta. Uskallan sanoa, että kohtaamisia sydämen tasolla rukouksessa on ollut valtavan paljon enemmän kuin aiempina nk. normaaleina vuosina. Vaikka olemme fyysisesti pitäneet etäisyyttä, niin ketään ei ole jätetty yksin. Toivon, että yhteinen rukouselämä vielä vahvistuu entisestään ja juurtuu luontevana osana seurakunnan normaalitoimintaan.
Kevättä kohti mennessä valo voittaa pimeyden. Valo voittaa aina! Tämä Valo on sinussa, anna sen loistaa! Ilma sinua tämä seurakunta, tämä yhteisö, tämä maailma on vähän pimeämpi paikka olla ja elää.
|
”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5: 16)
Valoa, iloa ja vapautta Herrassa,
Mia-pastori
P.S. Alla olevan linkin alta löydät paljon rakkaita kasvoja. Vielä nämäkin ajat palaavat.
|
|
SEURAKUNNAN VUOSIKOKOUS 7.3.2021
LAITTAKAA KALENTERIIN!
|
|
OLE MUKANA TUKEMASSA TYÖTÄMME! |
|
Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka olette muistaneet seurakuntaa lahjoituksin. Elämme taloudellisesti haastavia aikoja ja tarvitsemme rukousten lisäksi myös rahallista tukea, jotta työmme täällä voi jatkua ympäri vuoden. Taivaan Isä suuresti sinua ja lahjaasi siunatkoon!" |
|
KIITOKSET SEURAKUNNALLE INTIASTA |
|
Kohti valoa
Suomessa vuoden pimein aika on takanapäin ja talven selkä on taittunut. On mukava käydä valoa päin. Reilu kuukausi vielä ja ainakin päivällä pääsemme jo iloitsemaan auringon lämmittävästä vaikutuksesta. Nyt kun koronarokotukset ovat pikku hiljaa alkaneet, voimme olla toiveikkaita, että myös pandemian selkä vähitellen taittuisi. Aikaa se varmasti vie, mutta parempaa kohti olemme siltä osin menossa. Itsekin odotan kovasti, että ensi syksynä olisi jo mahdollista palata Floridaan ja viettää ensi talvi ilman lumitöitä.
Vuosikokoukseen valmistautuminen on edennyt ja eri osa-alueiden vuosiraportit ovat viimeistelyvaiheessa. Vuoden 2021 budjetointi on ollut haasteellista, koska on paljon tuntemattomia asioita: kuinka pitkään ja missä muodossa koronan aiheuttamat toiminta- ja matkustusrajoitukset jatkuvat, milloin ja kuinka runsaslukuisina me lumilinnut palaamme talvehtimaan. Myös siirtyminen kokopäiväisen pastorin kaitsennasta kausipastorin ja keikkapastoreiden paimennettaviksi aiheuttaa pieniä haasteita toimintamme suunnitteluun ja tuleva valtuusto joutuu ottamaan entistä aktiivisemman roolin operatiivisen toiminnan koordinointiin. Peruspalaset on tosin jo sovittu ja voimme sikäli olla luottavaisin mielin, vaikka pastori Mian jättämää aukkoa on vaikea paikata ja toiminnan kehittämisen sijasta pääpaino tulee olemaan peruspalveluiden ylläpidossa. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että vuosi 2021 tulee olemaan toiminnallisesti siirtymävuosi ja taloudellinen tulos jää todennäköisesti selvästi tappiolliseksi.
Lumilintujen puute ja toimiminen pelkästään on-line palveluiden varassa aiheuttivat sen, että vuosi 2020 oli taloudellisesti haastava. Tulos jäi tappiolliseksi, vaikka saimmekin Suomen kirkolta ylimääräistä tukea. Lisäksi keväällä Making the Difference-projektin avulla saimme kokoon lähes $8000 ylimääräistä kolehtia. Tuloslaskelmaan ei ole otettu kirkon myyntiin liittyviä korkotuloja.
Valitettavasti Covid-19 ja sen aiheuttamat rajoitukset vaikuttivat esikoulun toimintaan kielteisesti niin, että senkin tulos jäi palkkaleikkauksista ja kaikista muista säästötoimista huolimatta tappiolliseksi. Erityiskiitokset henkilöstölle joustavuudesta näinä kovina aikoina.
Seurakuntamme maksuvalmius pysyi kuitenkin hyvänä. Anoimme ja saimme U.S.A.n valtiolta PPP/Paycheck Protection Program -lainaa. Laina on mahdollista saada anteeksi, mutta hakemuksen käsittely on edennyt hitaasti ja on vielä kesken.
Toistaiseksi joudumme jatkamaan seurakunnallista toimintaamme jo tutuksi käyneellä rajoitetulla laajuudella ja tavalla, jolloin painopiste on Facebookin kautta välitettävissä jumalanpalveluksissa ja päivittäisissä rukoushetkissä. Lisävoimia työhön saamme toivottavasti jo helmikuussa tai viimeistään maaliskuussa, kun matkustusrajoitukset sallivat Sami Ettasen tulon Floridaan auttamaan seurakuntatyössä.
Siunauksellista vuoden jatkoa!
|
|
»Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.» (Joh. 8:12)
Pertti Pietarinen
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja
|
|
Jatkamme Joosefin ja tämän veljien kanssa Egyptissä, jonne veljet ovat palanneet isänsä pyynnöstä ostamaan ruokaa nälkää kärsivään Kanaaninmaahan. (1. Moos. 43 - 50)
1. Kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen, hän teki sen palvelijan välityksellä / ilmoitti itse asian hillityin arvokkaasti / teki sen suuren tunnekohun vallassa.
2. Farao lähetti Joosefin veljet vaunujen kanssa hakemaan lopun suvun Kanaaninmaasta / ei halunnut koko Joosefin sukua Egyptiin elätettäväksi / käski Joosefin hakea itse perheensä.
3. Kuka näistä ei ole Joosefin poika? Manasse / Gerson / Efraim
4. Mitä Joosef käski sukunsa miesten sanoa heidän olevan faaraolle? Kivenhakkaajia / karjankasvattajia / käsityöläisiä
5. Joosefin isä Jaakob ehti elää Egyptissä vain vuoden ennen kuolemaansa / lähes kaksikymmentä vuotta / ei viihtynyt Egyptissä, vaan palasi takaisin omaan maahansa.
6. Mitä Joosefin piti vannoa isälleen? Ettei Joosef hautaisi isäänsä Egyptiin / ettei hän jäisi faraon palvelukseen / ettei alkaisi palvoa Egyptin jumalia.
7. Mitä Jaakob teki siunatessaan Joosefin pojat? Hän siunasi vain vanhemman pojan / antoi arvokkaamman siunauksen nuoremmalle / pyysi Joosefin tekemään sen puolestaan.
8. Jaakobin kuoltua Joosef ei enää ollut kiinnostunut veljiensä hyvinvoinnista / lupasi huolehtia aina veljistään ja heidän perheistään / lähetti veljensä runsaiden lahjojen kera takaisin Kanaaninmaahan.
9. Kuinka vanhaksi Joosef eli?
95 / 110 / 140
10. Joosefin viimeinen toive oli, että hänen veljensä olisivat uskollisia faraolle / että veljet huolehtisivat hänen pojistaan / lupaisivat, että Joosefin luut vietäisiin pois Egyptistä.
OIKEAT VASTAUKSET UUTISKIRJEEN LOPUSSA. 😊
|
|
Uusi vuosi alkoi opettelemalla ajankäsitteitä ja kalenteria. Askartelimme ”kelloja” ja teimme 2021-taidetta. Mietimme talvisesongin erilaisuutta eri puolilla maailmaa, leikimme "lumella" ja rakensimme omat lumiukot. Tammikuun lopulla opimme lisää kauniista koti-osavaltiostamme Floridasta. Aiheinamme ovat olleet asiat, jotka ovat erityisiä Floridalle (rannat, alligaattorit, palmut, appelsiinipuut jne.) ja asiat, joita täältä ei löydy (lumi, vuoret, jääkarhut jne.). |
|
Meidän Florida-teemamme jatkuu nyt helmikuussa. Teemme kollaaseja, koristelemme kookospähkinöitä sekä maistelemme appelsiineja ja Key Lime-piirakkaa! Helmikuun 2. päivänä vietetään Murmelin päivää. Luemme päivään liittyvästä traditiosta ja sitten loppuviikko meneekin varjoleikkien parissa. Mittaamme oman varjomme pituutta eri aikoina päivässä ja leikimme varjonukeilla. |
|
Helmikuun toisen viikon aiheena on rakkaus ystävänpäivän kunniaksi. Lapset koristelevat omat postilaatikkonsa ja askartelevat ystävänpäivän kortteja. Sydämiä piirretään, maalataan ja leikataan. Loppuviikosta vietämme ystävänpäivän juhlaa tanssien, laulaen ja leikkien.
Kuukausi päättyy terveysteemaan. Opimme käsienpesun tärkeydessä (varsinkin tänä epidemia-aikana!), terveistä ruokatottumuksista ja hammashygieniasta. Luvassa on myös hammasharjataidetta ja paljon hymyjä (kasvosuojien peitossa tietty), sillä helmikuu on erityisesti varattu suun terveyden tärkeyden painottamiseen.
|
|
|
|
Siunausta ja hyvää terveyttä toivotellen,
Pirjo Komonen Campitelli
|
|
Jos listaltamme puuttuu jonkun syntymäpäiväsankarin nimi, niin ilmoitathan tästä välittömästi, KIITOS! |
|
Kiitämme lämpimästi Sipisen perhettä syntymäpäivälahjoituksesta seurakunnalle!
Joulutähti-keräyslistalta viime kuun Uutislehdestä jäivät uupumaan Leila Meiningin ja Riitta Gorcken muiston kunniaksi lahjoitetut kukat (Kaarina S.).
|
|
Tammikuussa vietettiin useita syntymäpäiviä, osa tosin Atlantin toisella puolella. Kaikki sankarit olivat rukouksissa. Yllä kuvissa muutamia tavoitettuja tuttuja rakkaita kasvoja.
Helmikuu on myös syntymäpäiviä pullollaan. Erityismerkkipäiviä viettävät Erkki Helenius ja Saara Saarela-Vening.
|
|
Tammikuun viimeisenä lauantaina kirkossamme pidettiin pienimuotoinen ja kaunis siunaustilaisuus Jaakko "Jack" Haikalan muistoksi. Tilaisuudessa luettiin Simo Nevasalon kirjoittamat koskettavat muistosanat Jaakon suomalaisten golf-ystävien puolesta. Jäähyväiset täytyi tällä kertaa jättää etänä.
|
|
Normaaliaikaan verrattuna mennyt tammikuu on tuntunut paremminkin kesäajalta kuin talvisesongin yhdeltä kiireisimmältä kuukaudelta. Tavallisesti kirkko tähän aikaan vuodesta täyttyy viikko toisensa jälkeen iloisesta puheensorinasta, laulusta ja naurusta. Nyt on hiljaista. Mutta emme valita. Koemme suurta siunausta pienestä uskollisesta seurakuntalaisjoukosta, joka tulee paikalle sunnuntaisin. Kiitämme Herraa jokaisesta kirkkosalissa ja kotikatsomoissa kanssamme jumalanpalveluksia viettävästä seurakuntalaisesta ja ystävästämme. Vaikka etäosallistuminen ei ole samaa kuin jos pääsisi paikan päälle, niin toisaalta on mukavaa, että osallistua voi itselle sopivaan aikaan ja sopivasta paikasta. Itse käyn usein katsomassa ja kuuntelemassa jumalapalveluksemme jälkikäteen Facebookissa. |
|
Uskon, että kokemus menneestä vuodesta on saanut meidät kaikki arvostamaan niitä ihmisiä, joita elämäämme on annettu aiempaakin enemmän. Elimme tammikuussa muutaman huolen ja rukouksen täyteisen viikon avainmuusikomme ja -vapaaehtoisemme Tuomo Karvosen jouduttua sairaalaan koronaviruksen tähden. Nyt Tuomo on kotiutettu, mistä olemme valtavan kiitollisia ja rukoilemme hänen voimiensa pikaista palautumista ja täydellistä toipumista.
Jatkuva yhteys Jumalaan korostuu, kun elämme näissä epävarmoissa ja epätavallisissa olosuhteissa. Toivoin, että jumalanpalvelustiimimme voi omalta osaltaan tuoda myös sinulle toivon ja ilon sanomaa musiikin, Jumalan sanan ja rukouksen avulla. Me haluamme työllämme antaa kaiken kunnian Herrallemme ja Vapahtajallemme, Jeesukselle Kristukselle!
Lämmin kiitos jälleen vapaaehtoisille seurakunnalle antamastanne ajasta, olette meille korvaamattomia!
|
|
Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin. (Jes. 12:5)
Kiitollisena,
Mika
|
|
JOHDATUSTA JA SINNIKKYYTTÄ - OTTEITA KOLUMNISTI PIRJO-LEENA KOSKISEN ELÄMÄSTÄ
|
|
Pirjo-Leena ja Mikko Koskinen ovat monelle seurakuntalaiselle tuttuja ainakin nimeltä. Pirjo-Leena on toiminut seurakuntamme vapaaehtoisena surupiirin vetäjänä pari vuotta ja viime syksystä lehtemme kolumnistina. Mikko Koskinen toimittaa Amerikan Uutiset -lehteä. Toimitus halusi tietää enemmän kolumnistimme elämästä, tuloksena syntyi alla oleva artikkeli.
|
|
Amerikan haaveita
Elettiin 1970-luvun alkua. Pirjo-Leenan aviomies Mikko Koskinen oli Pohjois-Karoliinassa pelaamassa koripalloa ja hänelle tarjottiin pelaajastipendiä paikallisessa yliopistossa. Tuore aviopari harkitsi jo tuolloin vakavissaan Amerikkaan muuttoa, mutta sen aika ei vielä ollut. Pariskunta asettui v. 1972 esikoispoikansa Jussin kanssa Turkuun, missä perhe kasvoi kahdella keskimmäisellä pojalla Jaakolla ja Aleksilla. Koskisten kuopus, Olli, syntyi Tampereella, jonka naapurikuntaan Pirkkalaan perhe oli siirtynyt Turusta v. 1978.
Arjen pyöritys neljän pojan ja koripalloa maajoukkuetasolla pelaavan yrittäjäaviomiehen kanssa vei Pirjo-Leenan kaiken ajan. Aiemmin jo loppusuoralle saatetut opettajakorkeakouluopinnot jäivät kesken. Pirjo-Leenasta ei tullut luokan opettajaa, vaikka hän myöhemmin ajoittain toimikin tuntiopettajana ja sijaisena.
Parikymmentä vuotta vierähti ennen kuin ajatukset Amerikkaan muutosta alkoivat uudestaan nostaa päätään. Pirjo-Leenan ja Mikon hyvät ystävät, Eino ja Marjatta Grön, jotka olivat kotiutuneet Floridaan, houkutteivat heidät Lake Worthiin vuonna 1993. Tätä kolmen viikon lomaa varten Koskiset vuokrasivat tutun suomalaisen vapaana olevan talon. Loma alkoikin melkoisella yllätyksellä, sillä talon edessä heitä odotti pitkä valkoinen Cadillac, jonka Eino Grön oli heille Sikasilta järjestänyt kulkuvälineeksi.
Loma oli niin onnistunut, että seuraavana jouluna koko perhe palasi Lake Worthiin ja jälleen tuohon samaisen ystävän taloon, jota tämä ei vielä ollut myynyt. Hyvä niin, sillä perheen joululoma päätteeksi solmittiin esisopimus talon siirtymisestä Koskisten omistukseen.
Perheen toiseksi vanhin poika oli innostunut lentämisestä, ja kun uuden kotitalon läheltä löytyi lentoalan koulutusta tarjoava oppilaitos, niin osittainen muutto Atlantin tälle puolelle alkoi muuttua todellisuudeksi. Seuraavan syyslukukauden alkaessa perheen kolme nuorinta poikaa aloittivatkin opiskelunsa Palm Beachin piirikunnassa Pirjo-Leena-äidin valvovan silmän alla. Mikko-isä joutui vielä jäämään Tampereelle pitämään perheen omistamaa mainostoimistoa pystyssä. Myös vanhin poika Jussi jäi Suomen kotiin asumaan.
|
|
Perheen kahden mantereen asumisjärjestelyt oli alunperin tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Väliaikaisuus venyi kolmeksi vuodeksi. Pojat nauttivat koulun käynnistä, mutta äidille aika oli henkisesti rankkaa. Aikuistuvien poikien talouden hoidon lisäksi Pirjo-Leena kaipasi elämäänsä muutakin merkitystä. Sydämessä sykki halu olla yhteiskunnalle hyödyksi myös kodin seinien ulkopuolella.
Taivaan Isä onneksi johdatti Pirjo-Leenan ystäväksi naapurustossa asuvan Marja-Leenan Mäen. Tämä suhde muodostui tärkeäksi varaventtiiliksi kolmen pojan yksinhuoltaja-arjen keskellä. Naapurin rouva vei Pirjo-Leenaa kauppoihin ja kirpputoreille sekä sai tämän mukaan myös Kotikirkon toimintaan. Tuolloin Puustellin pariskunnan paimentamassa seurakunnassa oli hyvä olla. Timo-pastorin saarnoja olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään ja kuorossa laulaminen oli oivaa hyötyterapiaa mielelle ja hengelle. Pirjo-Leenan oma uskonelämän pohja oli luotu jo lapsuuden kodissa, missä Inkeri-äiti vakaana kristittynä oli kasvattanut Pirjo-Leenaa ja tämän siskoa Ailaa rukoillen ja Raamatun lauseita ja sananlaskuja viljellen.
Kaikella on aikansa
Tarve tehdä jotain hyödyllistä perheenäitiyden lisäksi ei jättänyt Pirjo-Leenaa rauhaan. Sisäinen paine johti siihen, että Pirjo-Leena joulumatkallaan Suomeen löysi itsensä Tampereen työvoimatoimistosta. Käteen sattui vastaperustetun Pirkanmaan Ammattikorkeakoulun kurssikirjanen, jossa mainostettiin uutta englannikielistä sairaanhoitajakurssia. Oma korkea ikä (49 v.) ensin arvellutti, mutta oppilaitosta se ei haitannut. Pirjo-Leena läpäisi aprillipäivänä pidetyt soveltuvuustestit ja pääsykokeet, mikä tarkoitti muuttoa takaisin Suomeen keväällä 1997.
Muutto Tampereelle normalisoi perheen kokonaistilanteen, vaikka lapsista ei enää kotiin jäänyt asumaan kuin nuorin poika Olli. Esikoinenkin pääsi kuin tilauksesta samana syksynä muuttamaan kauan odottamaansa omaan asuntoon, erityisesti kehitysvammaisille perustettuun Onkiniemen Koteihin. Tämä mahdollisti Pirjo-Leenalle täydellisen heittäytymisen sairaanhoito-opintojensa pariin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.
|
|
Kolmas kerta toden sanoo
Opiskelujen päätyttyä ajatukset kääntyivät uudestaan mahdollisuuteen viettää aikaa lämpimässä Floridassa, poissa kaamoksesta ja kylmistä talvista. Pirjo-Leena, jälleen reippaana, lensi Floridaan ja suoritti täällä tarvittavat tutkintokokeet amerikkalaista lisenssiä varten. Tämän jälkeen alkoi taistelu työluvista. Vastavalmistuneena sairaanhoitajana ei ollut hyvä jäädä tumput suorina odottamaan lupia ja viisumeita. Vielä tuoreena muistissa olevat opit ja taidot piti saada heti käyttöön. Ruotsin vanhainkodit hakivat suomalaisia hoitajia töihin myös lyhyempiin työsuhteisiin ja niinpä Pirjo-Leena rohkeasti yhdessä kurssikaverinsa Suvin kanssa tarttui tähän tilaisuuteen.
Muutaman kuukauden pesti venyi yhdeksäksi kuukaudeksi. Alkuhankaluuksien jälkeen kielitaito karttui ja työ sujui hyvin, vaikka vaati jatkuvaa tarkkuutta. Ymmärrettävästi ahkeraa ja osaavaa hoitajaa ei olisi haluttu päästää lähtemään, mutta Lake Worthin talo kaipasi asukkejaan ja hoitoalan töitä oli tiedossa myös Floridassa.
Pirjo-Leena tarjottiin houkuttelevaa paikkaa Wellington Reagonal- sairaalasta, mutta hän päätyi valitsemaan työn suomalaisella Lepokodilla. Tämä oli päätös, jota monen monituiset Lepokodin asukkaat, työntekijät ja ystävät ovat jälkikäteen kiitelleet.
Sairaanhoitajan työ Hoitokodin iltavuorossa vaihtui Lepokodin johtajan tehtäviin, kun aiemmin tittelin omannut Hanna McColough siirtyi koko hoitolaitoksen toimitusjohtajaksi syksyllä 2004.
Aika Lepokodin johtajana oli työntäyteistä ja haastavaa. Toimenkuvaan kuului niin asukashankinta kuin markkinointikin. Vuonna 2010 tehty sääntömuutos avasi asumisoikeuden myös muille kuin suomalaisille. Asiaa oli suomalaisyhteisön ainakin alkuun vaikea hyväksyä, mutta suuntaus oli selvä: suomalaisia ei ollut tarpeeksi täyttämään huoneita. Muitakin suuria muutoksia ja suunnitelmia koettiin, osa jäi suunnitelmien asteelle.Työyhteisönä Lepokoti oli kuin oma perhe, kuin ’toinen koti’ ja asukkaat rakkaita kuin oman perheen jäsenet ainakin.Paljon yhteisiä iloja ja itkuja siihen aikaan sisältyy.
Pirjo-Leenan puoliso Mikko oli Floridaan muuton jälkeen löytänyt itselleen golfauksen ohessa mielekästä tekemistä tuolloin harvakseltaan ilmestyvässä Amerikan Uutiset -lehden toimituksessa. Työ oli tuttua entiselle Turun Sanomien toimittajalle. Kun lehti joutui lopetusuhan alle taloudellisten vaikeuksien takia, Mikko päätti ostaa sen julkaisuoikeudet itselleen v. 2001, ja Amerikan Uutiset alkoi jälleen ilmestyä vuoden 2002 alussa. Lehden ammattimainen toimittaminen on pitänyt miehen kiireisenä ja lehden lukijakunnan tyytyväisenä. Mikäli Mikosta itsestä on kiinni, niin lehden toimittaminen jatkuu vielä pitkään.
|
|
Elämän koulu ja jatkuva johdatus
Pirjo-Leenan elämään on mahtunut mutkia ja mäkiä. Kaikista on selvitty, kaikista on opittu. Ensimmäisistä kuukausista sairaanhoitajan työssä Pirjo-Leena totesi näin: ”jokainen päivä oli oma selviytymistarinansa ja opetti nöyryyttä.”
Pirjo-Leenan nöyryyttä ovat myös lisänneet hänen läpikäymänsä viisi eri syöpää ja niistä aiheutuneet lukuisat leikkaukset. Vakavista sairauksista huolimatta Pirjo-Leenassa ei ole pisarakaan katkeruutta, vaan hän säteilee positiivisuutta, lämpöä ja kiitollisuutta. Mikä vähän harmittaa on lauluäänen menetys kilpirauhassyövän jäljiltä, mutta kaiken kaikkiaan kiitettävää on kärsimyksiä enemmän.
Kysyttäessä suomalaisyhteisön tulevaisuudesta, Pirjo-Leena kertoo toiveensa olevan, että yhteisö oppisi katsomaan asioita positiivisesti ja panostamaan enemmän yhdessä tekemiseen. Lepokodin säilyminen toimivana suomenkielisenä hoitoyksikkönä on myös sydämen asia. Lepokotilaiset ovat aina olleet ja ovat Pirjo-Leenalle sydämen asia. Hän edelleen pitää viikottaista lukupiiriä asukkaille, nyt tosin netin välityksellä, ja odottaa kovasti aikaa, kun saa kookoontua heidän kanssaan kasvokkain. Kuten me kaikki.
”Vaikka minun omat suunnitelmani ja aikatauluni eivät pitäneet, asiat tapahtuivat juuri niinkuin niiden piti. Koko seikkailun halki kulkee juonena Johdatus, joka asetti kaikki palapelin osat oikeille kohdilleen!” – Pirjo-Leena
St. Andrew’s -seurakunta ja Mia-pastori kiittävät Pirjo-Leenaa ja Mikkoa luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään.
|
|
PIRJO-LEENA KOSKISEN KOLUMNI |
|
Hengitä syvään
Vuosia sitten, kun lapseni olivat pieniä, tuli toiseksi vanhin koulusta ja valitti, että naapurin poika kiusaa häntä. Kiusaamista oli jatkunut jonkin aikaa, mutta nyt oli pojalla itku silmässä. Äidin mielessä nousi kiukku: minun lastani ei kiusata! "Missä se naapurin poika nyt on?", kysyin omaltani. "Se meni pyörällään tonne soramontulle". Ja siitä paikasta äiti säntäsi matkaan vihaa puhkuen ja vannoen, että tästä ei hyvä seuraa.
Koska soramontulle ei ollut suoraa tietä, jouduin tekemään mutkan mäkeä alas ja teollisuusalueen vierustaa jonkin matkaa, kunnes sain näkyviin pojan pyörineen. Onneksi siinä matkan aikana olin ehtinyt rauhoittua vähän ja miettiä lähestymistapaa. Jos nyt sanon suorat sanat ja puhun suuni puhtaaksi, niinkuin mieli tekisi, kiusaaminen ei siihen lopu. Päinvastoin, huomenna voi olla sama edessä tai vielä lisää kiusaamista. Syvään henkeä vetäen ja rauhoittaen ääneni normitasolle kysyin, mikä on hätänä, kun meidän poika tuli parkuen kotiin."Onko teillä keskenänne jotain erimielisyyttä", kysyin. Poika seisoi pyörä jalkojen välissä, ei oikein tohtinut katsoa kohti ja mutisi jotain epäselvää. "Jos teille tulee keskenänne jotain kärhämää, tule kertomaan minulle. Asiat selviävät varmasti, kun ne puhutaan selviksi. Sopiiko tämmöinen?" Poika nyökkäsi. Puhuimme pari sanaa vielä pyörälläajosta noin yleensä ja minä käännyin kannoillani kotia kohti. Hengästytti edelleenkin hiukan, mutta uskoin, että tilanne rauhoittuisi. Omani kanssa puhuin kotona ja totesimme, että mehän emme tiedä, mitä tämä poika koki koulussa tai kotonaan, mikä oli syvimmäinen syy kiusaamiseen.
Asia jäi siihen, eikä sen jälkeen ongelmaa ilmennyt. Mitä opin tästä? Että kannattaa rauhoittua ennenkuin puhaltaa ulos syvimmät tuntonsa ja synkät syytteensä. Kiitin Luojaani, että matkaa oli ollut tarpeeksi, jotta rauhoitin oman pääni ensin. Vuosia myöhemmin sairaanhoidon opettajan neuvo kriisitilannetta varten oli juuri tuo ’hengitä syvään ja toimi vasta sitten’. Se on osoittautunut hyväksi ohjeeksi monesti ja pätee vieläkin.
Hyvää helmikuuta toivotellen,
Pirjo-Leena
|
|
RAIJA SIPISEN TERVEISÄ SEURAKUNNALLE
OSA I (-III)
|
|
Hyvät lukijat!
Kun minulle annettiin mahdollisuus kirjoittaa tähän lehteen, halusin sen heti toteuttaa. Mieli on hieman haikea, sillä tämä talvi on ollut poikkeuksellinen minulle ja miehelleni Seppo Sipiselle ja tyttärentyttärellemme Marianne Mäenpäälle, kun emme ole Floridassa. Vaikeat ajat koettelevat meitä kaikkia enemmän tai vähemmän, mutta haluan keskittää tämän kirjoitukseni hyvien asioiden muistelemiseen.
Mennään noin 28 vuoden taa, kun ensimmäisen kerran tulimme St. Andrew'n luterilaiseen kirkkoon Floridaan. Silloinen pastori Törmälä piti hartaustilaisuutta kirkon kahvion puolella. Astuimme serkkuni Aini Joen kanssa pihan puoleisesta ovesta sisään. Pastori Törmälä tervehti meitä ja saman tien melkeinpä lysähti pöydän päälle. Ainin sisko, Vieno, oli juuri äskettäin siirtynyt Taivaan Isän kotiin, ja minä olin kuulemma niin hänen näköisensä, että pastori hämmästyksestä meinasi pyörtyä. Tuona talvena olimme vain kolme viikkoa siellä, mutta Aini ja Howard Joen kautta tuli kirkkopolku jo silloin hyvin tutuksi. Aini ja Vieno olivat olleet monella tapaa kirkon kantavia voimia.
|
|
Vuodet vierivät ja lensimme vuosittain Floridaan aluksi lyhyemmäksi aikaa, kunnes vuonna 1996 mielemme teki jäädä lämpimään pidemmäksi aikaa. Kirkkoystävämme Armi ja Jussi Lampinen touhusivat meille pitkäaikaisen kodin Boynton Beachilla, jonka he olivat Elli ja Martti Saaren kanssa kunnostaneet meitä varten kuin uudeksi.
Saapuessamme ensimmäistä kertaa talvella -96 omaan kotiimme meitä oli vastassa kaunis ja ihana Taivaan Isän nimeen siunattu koti, joka tuntui heti omalta. Totta kai itse kustansimme kaikki sekä kodin hankinnasta johtuvat että kunnostamiseen liittyvät kulut. Tästä jatkuivat Floridan vierailumme vuosi toisensa perään ystäväpiirin yhä laajentuessa. Aina ollessamme siellä saimme useat kutsut ruokailemaan ja kahvittelemaan monien eri ihmisten luo.
Saimme nauttia yltäkylläisyydestä. Kuitenkin tärkein näihin Floridan matkoihin liittyvä asia on meidän perheellemme ollut St. Andrew’s Lutheran Church. Mieleen on jäänyt alkuajoilta, kuinka rakas lapsenlapsemme, Marianne Mäenpää, lauloi ensi kerran mikrofoni kädessään; ensin reippaasti eteen astuen, sitten jännityksen iskiessä saarnastuolin taakse piiloutuen. Sieltä Marianne lauloi kuuluvalla äänellä laulun, Rukous on silta.
|
|
Kymmenisen vuotta eteenpäin näistä tapahtumista meidän koko perhe oli ensimmäistä kertaa joulunvietossa Floridassa. Kirkon alttarin ja sen ympäristön joulutähtien määrä säväytti valtavasti varsinkin ensimmäisellä kerralla. Saimme kuulla, että jokainen sai halutessaan koristaa kirkkoa ja ostaa sinne joulutähden, jonka sai sitten ottaa vaikka mukaansa joulun jälkeen.
Ne kymmenet kirkkokahvit, joita olemme saaneet laittaa ja olla siten mukana lahjoittamassa kirkolle tuota aina niin tärkeää rahaa, jotta toiminta voisi kokoajan hyvin, ovat jääneet mieleeni. Näin saadaan yhdessä turvattua se, että saamme kuulla Jumalan sanaa suomenkielellä myös siellä Amerikassa.
|
|
Monenlaisia esiintyjiäkin saimme vuosien aikana niin kirkkoon, Lepokodille, kuin Suomi Talollekin. Palokan alueseurakunnan kuoro johtajiensa Heikki Tynkkysen ja Liisa Partasen johdolla tekivät seurakuntaan ikimuistoisen vierailun pian kirkon keittiön remontin jälkeen. Sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa saarnan piti tuolloin Marita Tynkkynen. He jättivät ikuisia muistoja kauniilla esiintymisillään sekä kirkolla että Suomi Talolla ja Kerhotalolla, mutta ennen kaikkea Lepokodilla, jossa he majoittuivat vierailun ajan pitäen samalla seuraa sen asukkaille. Terveiset Lepokotiin Siirille ja koko henkilökunnalle! |
|
Palosen Marja-Liisan vetämät raamattupiirit Lepokodilla ovat olleet kautta vuosien selkeitä ja opettavaisia. Muutamana edellisenä vuotena Marianne pyysi myös minua mukaan Lepokodille, ja siellä oli juuri silloin raamattupiiri. Siellä sai tuntea erityistä yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden asukkaiden kanssa. Minä itsekin vedin kerran siellä raamattupiirin ja tuo Mariannen rakastama paikka veti muulloinkin myös minua sinne. Marianne aina lauloi Lepokodin asukkaille, mikä on ollut heille erittäin tärkeää. Erään kerran pidin pyynnöstä ihan extempore- saarnan, ja uskoisin että se meni suoraan ihmisten sydämiin. Nythän tuolla Lepokodilla ovat myös meidän parhaimmat ystävämme Eira ja Reino Pelkonen. Enkeleitä heille ja muille. (Jatkuu maaliskuun uutiskirjeessä) |
|
1. Kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen, "hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen." (1. Moos. 45:2)
2. Faarao käski Joosefin sanoa veljilleen: "Ottakaa Egyptistä vaunuja mukaanne vaimojanne ja lapsiane varten, käykää hakemassa isänne ja palatkaa tänne."
(1. Moos. 45:19)
3. Joosefin poikia ovat Manasse ja Efraim. (1. Moos. 46:20)
4. Joosef käski sukunsa miesten sanoa faraolle heidän olevan karjankasvattajia, jotta he saisivat asettua Joosefin heille valitsemalle alueelle. (1. Moos. 46:33-34)
5. Joosefin isä Jaakob ehti elää seitsemäntoista vuotta Egyptissä.
(1. Moos. 47:28)
6. Joosefin piti vannoa isälleen, ettei hautaisi isäänsä Egyptiin.
(1. Moos. 47:29)
7. Jaakob, siunatessaan Joosefin pojat, antoi arvokkaamman siunauksen nuoremmalle. (1. Moos. 48:17-20)
8. Jaakobin kuoltua Joosef lupasi huolehtia aina veljistään ja heidän perheistään. (1. Moos. 50:21)
9. Joosef eli 110-vuotiaaksi. (1. Moos. 50:26)
10. Joosef vannoitti veljiään: "Kun Jumala aikanaan johtaa teidät pois täältä, niin viekää minun luuni mukananne." (1. Moos: 50:25)
TULOKSENI
0-2 oikein = Ystäväni, Joosefin tarina on niin ihana ja kiehtova, että se todella kannattaa lukea!
3-5 oikein = Olitkin sen lukenut, mutta AIKA kauan aikaa sitten...
6-8 oikein = Hienoa, Joosef on sinullekin rakas!
9-10 oikein = Kirkolla kahvit tarjolla!
|
|
TÄÄLTÄ PÄÄSET YHTEISTYÖKUMPPANIEMME SIVUSTOILLE:
|
|
St. Andrew's Lutheran Church | (561) 582-0554 | 928 South E Street, Lake Worth, FL 33460 | www.standrewsfl.com |
|
|
|
|
|
|
