Joulukuu 2019
Adventinajan tervehdys
Sovitaanko, että tänä vuonna emme osallistu kulutushysteriaan emmekä sorru ylenmääräiseen mässäilyyn? Joulusukkiin ja kuusen juurelle yritetään hankkia vain tarpeellista. Lapsille ostetaan myös niitä lahjoja, jotka tuottavat muille hyvää – kuten kirkollamme myynnissä olevia possuja ja tipuja kehitysmaihin. Hyvä lahja itselle ja muille on myös joulupaasto. Pitäydymme kaikesta kielteisestä puheesta ja ajattelusta ja keskitymme kiittämiseen ja siunaamiseen. Lahja saattaa poikia niin paljon hyvää oloa itsellemme ja läheisillemme, ettemme joulun jälkeen malta tätä paastoa lopettaa.
Kallein lahja vuodesta vuoteen on Jeesus. Ilman häntä ei ole joulua, ilman häntä ei ole todellista uskoa, toivoa eikä rakkautakaan. Muistetaan avata tuo lahja joka päivä ja antaa paketista säteilevän valon täyttää mielemme ja sydämemme. Muistetaan, että heikkoina olemme vahvoja, vaillinaisina meitä rakastetaan ja että meidän arvomme eivät perustu tämän maailman mittareihin, vaan siihen kenelle me kuulumme.
Rauhallista ja armorikasta joulunaikaa teille kaikille!
Mia-pastori

Puheenjohtajan palsta
HYVIÄ UUTISIA!
Saimme iloisena yllätyksenä uutisen, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuotuinen tuki seurakunnallemme kasvoi 33%. Tulevana vuonna se on €20 000 . Hienoa, että työtämme näin arvostetaan ja muistetaan Suomesta! Mutta tärkein hyvä uutinen on sittenkin se, että Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla on aivan lähellä. Saamme iloita alkavasta adventin ja joululaulujen ajasta. Uusi kirkkovuosi on alussa ja seurakunta on täynnä jouluista toimintaa. Olemme taas täydessä talvivahvuudessa muuttolintujen palattua jatkamaan pesimistä talven keskellä.
Kirkon myynnin lopullinen closing-tilaisuus on joulukuun viidentenä päivänä, sopivasti ennen itsenäisyysjuhlia. Samalla allekirjoitetaan takaisinvuokraus-sopimus, joten joulua juhlimme vuokralaisina, mutta muuten aivan kuten ennenkin.
Yllä kuva allekirjoitustilaisuudesta 7. marraskuuta. Kuvassa mukana uuden omistajakirkon pastoripariskunta Christina ja Dexter Sterling.
Jumalanpalvelusten kahvitilaisuuksien uudelleenorganisointi on lähtenyt oikein mukavasti liikkeelle. Lukuisat vapaaehtoiset ovat jo ilmoittautuneet palvelemaan niin keittiössä kuin tuomaan myös tarjottavaa. On erittäin tärkeää, että tästä eteenpäin seurakuntalaiset lahjoittavat kaikki tarjottavat tuotteet, eikä seurakunnan tarvitse ostaa niitä. Rohkaisen edelleen jokaista mahdollisuuksiensa mukaan tukemaan niin kahvituksia kuin muitakin vapaaehtoishankkeita.
Tervetuloa mukaan joulunajan lukuisiin tilaisuuksiimme!


Siunattua ja rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa kaikille!
Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
Hän on Kristus, Herra.

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.


Pertti Pietarinen
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Musiikkiuutisia 
Kirkko tarjoaa joulukuussa useita eri musiikillisia tilaisuuksia, joihin toivomme sinunkin tulevan mukaan. Joulukonsertissamme, keskiviikkona 11. joulukuuta, esiintyy useita taitavia solisteja omasta seurakunnastamme sekä muualta. Kiitämme heitä kaikkia jo etukäteen. Sinunkin kannattaa tulla paikalle heitä kuulemaan!
Sunnuntaina 15. joulukuuta vietämme englanninkielistä perhejumalanpalvelusta. Sen musiikki on normaalia kevyempää, mutta uskomme ja toivomme, että kaiken ikäiset nauttivat palveluksesta. Samana iltapäivänä kirkolla lauletaan taas kaunemipia joululauluja perinteiseen tapaan. Tänä vuonna laulamme joululauluja myös englanninkielisessä yhteislaulutapahtumassa, joka pidetään perjantaina 20. joulukuuta klo 18. Tässä vain muutamia esimerkkejä joulunajan tarjonnastamme.
Joulua on tapana viettää perheen kesken ja me kaikki olemme samaa suurta Jumalan perhettä. Olet tervetullut viettämään kanssamme joulua; tässä perheessä on hyvä olla yhdessä!
Jos olet laulutaitoinen, niin me tarvitsemme laulajia sekä suomen- että englanninkielisiin kuoroihimme. Harjoitukset ovat maanantaisin klo 17.45 (engl.) ja perjantaisin klo 13 (suom.). Upeaa, jos innostut mukaan! Meillä kaikki lauletaan ja soitetaan Jumalan kunniaksi!
Oikein siunattua joulunaikaa sinulle toivottaa,
Mika

Anjan nurkka
KATTILA, PUUKAUHA JA KOLME KIVEÄ
Näillä "eväillä" lähtivät Lea ja Jamie Peters toteuttamaan heille tärkeää tehtävää Afrikan Burundissa. He ovat toimineet lähetyssaarnaajina yli kolmenkymmenen vuoden ajan perustaen kirkkoja ja kouluja alueille, joissa ei aiemmin ole ollut kristillistä seurakuntaa. Lea ja Jamie olivat meillä vieraina 10. marraskuuta ja tilaisuus oli kaikin puolin mieleen painuva. Monilukuinen seurakunta sai kuulla pastoripariskunnan kokemuksista ja heidän elämäntyöstään Afrikassa.
Tähän päivään mennessä yli kahdessakymmenessä heidän perustamassaan seurakunnassa julistetaan hyvää sanomaa Jeesuksesta. Lea ja Jamie ovat antaneet elämänsä Herran työhön ja osa siitä on kylän köyhien lasten ruokkiminen. Tällä hetkellä heidän järjestämässä ruokailussa syö yli 600 nälkäistä lasta viikossa.

Jamie-pastori kertoi saarnassaan elävästi heidän työstään ja sanoi että meistä jokainen on kutsuttu samaan työhön omissa elämämme ympyröissä. Hän myös vahvasti kehotti meitä jokaista ”tarttumaan kauhaan”. Jumala itse auttaa meitä pääsemään hänen työssään eteenpäin, meillä tarvitsee olla vain halu aloittaa, toteaa pastori Peters. Näin he ovat itse eläneet ja heidän todistuksenaan on kasvava missio itäisessä Afrikassa. Mutta sielläkin on vielä paljon ihmisiä, joiden tarvitsee kuulla Jeesuksesta. Maaperä on evankelioinnilla otollista ja Jamien ja Lean lähetystyölle ei näillä näkymin näy loppua. Heidän käyntinsä säilyy sydämissämme vielä pitkään ja jäämme odottamaan heidän seuraavaa käyntiään seurakunnassamme jälleen kahden vuoden päästä.
Taivaan Isä heitä ja heidän työtänsä suuresti siunatkoon.


Hyvää joulun odotusta kaikille!


Anja Laurila
Vapaaehtoisen höpinöitä
Terveisiä kylmänkosteasta ja harmaasta Turusta.

Palattuani Suomeen, pääsin lähes suoraan lentokentältä puuhamaan Maata näkyvissä – festareiden loppuvalmisteluja. Kyseessä on siis pohjoismaiden suurin nuorten kristillinen tapahtuma, joka toteutetaan lähes kokonaisuudessaan talkoovoimin. Tänäkin vuonna mukana oli satoja talkoolaisia ja festarivieraita kertyi viikonlopulle n. 17 500 henkeä. Valitettavasti sen verran kiireistä oli, että kuvamateriaalia kertyi hyvinkin niukasti.
Terveisiä Maarian seurakunnan festaritiimiltä.

Esiintyjiä oli mukana ympäri maailman ja pääpuhujana hauska ja loistava pastori Matt Popovits (vas.) St. Markin seurakunnasta, Houstonista

Vaikka olen ollut mukana järjestämässä kyseistä tapahtumaa nyt jo 23 vuoden ajan, ensin talkoolaisena ja viimeiset 12 vuotta vastuuhenkilönä, niin en edelleenkään voi olla ilahtumatta ja hämmästymättä siitä, miten paljon voidaan saavuttaa kun unohdetaan hetkeksi näkemyserot ja puhalletaan yhteen hiileen, edes yhden viikonlopun ajan.
Lisäksi yhteisöllisyyden tunne tapahtuman aikana lämmittää mieltä valtavasti. Jokaiselle löytyy oma paikkansa ja tehtävänsä, ja jokainen on omassa tehtävässään tärkeä sekä korvaamaton eikä yhdenkään panos ole vähäpätöisempi kuin toisen. Kaikkia tarvitaan yhtälailla, ketään ei väheksytä eikä jätetä ulkopuolelle. Jokainen saa olla aivan oma, aito, itsensä.

Ilokseni voin todeta huomanneeni siellä Floridassa ihmisten välillä hyvin paljon samaa, aivan tavallisessa arjessakin. Se on jotain, minkä toivoisin leviävän laajemmallekkin, ehkä jonakin päivänä jopa tänne Suomeen asti.
Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?
Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.
(1 Kor. 10: 16-17)

Siunattua joulunaikaa ja oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Teppo Honkanen


Meidän ahkera ja tehokas treasurer Satu Mustonen toivottaa kaikille
St. Andrew's -kirkon jäsenille ja ystäville

Hyvää joulua ja Onnellista vuotta 2020!
Marraskuun kohokohtia
Saimme loka-marraskuun aikana kuulla ravitsevaa opetusta, kun Sami Ettanen kolmena keskiviikkona puhui meille Elä ja evankelioi -illoissamme. Vuoden viimeisessä illassa puhevuoron saa Juhani Waarna.
Marraskuun puolivälissä, kaatosateesta huolimatta, seurakuntasali täyttyi puolilleen, kun puolensataa matkailusta ja historiasta kiinnostunutta tuli kuuntelemaan Timo Vainionpään kuvakertomusta ”Antiokian apostolit”. Luento oli sisälsi valtavasti tietoa ja paljon hienoja kuvia. Toivomme Timon tulevan uudestaan esitelmöimään taas ensi vuoden puolella.
 Marraskuun kiireiset ja ravitsevat sunnuntait

Vietimme pyhäinpäivän messuja 3.11. Molempien messujen alussa luimme kaikkien vuoden aikana poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet ja sytytimme heille kynttilän. Tämän jälkeen jokainen sai halutessaan käydä sytyttämässä kynttilän läheisen muistolle. Eila Haapalan kirkolle lahjoittama lähetyskynttelikkö täyttyi kynttilöistä. Aamun tunnelma oli harras ja juhlava. Lauri Kanervikkoahon upeat soolot sekä messussa että kirkkokahvien aikana toivat oman lisänsä juhlavuuteen. Kirkkokahvit juotiin Heikki Vetterannan muistoksi ja ne tarjosi meille Heikin vaimo Irene.
Englanninkielisessä messussa muistimme tammikuussa kuollutta Charles Gillecea sekä syyskuun alussa poisnukkunutta Bertta Penttilää. Alla kuva Bertan muistotilaisuudesta Lepokodilta.
Seuraavana sunnuntaina vietimme suomalaista isänpäivää lihapullalounaan merkeissä. Kaksikielisessä jumalanpalveluksessa meille puhuivat Jamie ja Lea Peters. Lea on pitkäaikaisen jäsenemme, Esko Hulkkosen tytär. Isä ja tytär – ja koko tämän perhe, kaikki ovat ihania ja seuraavat Jeesusta.
17. marraskuuta meillä suomalaisessa jumalanpalveluksessa lauloi kolme komeaa ja komeaäänistä Floridan laulumiestä, Keijo Räikkönen, Erkki Kivelä ja Lauri Kanervikkoaho. Englanninkielisessä jumalanpalveluksessa saimme jälleen kuulla uskomattoman taidokasta Kappelikuoroa.
Kuun viimeinen viikonloppu oli myös juhlaa. Vieraanamme oli rock-pastori ja evankelista Pontus J. Back. Pontus soitti ja puhui suoraan sydämiimme. Olemme iloisia saadessamme tukea omalta osaltamme sitä tärkeää työtä, mitä Pontus tekee päihderiippuvaisten ja vankien kanssa niin Floridassa kuin muuallakin. Pontus esiintyy jälleen helmi-maaliskuun vaihteessa Midnight Sun -festivaaleilla Bryant-puistossa yhdessä Suomesta tänne lentävien AMB -bändin poikien kanssa.

Otto ja Inna palaavat Suomeen jouluksi

Puoli vuotta kunniakonsulaatissa harjoittelijana toiminut Otto Manninen ja hänen ihastuttava Inna-vaimonsa palaavat Suomeen vietettyään kuusi kuukautta Lake Worthissa. Otto ja Inna ovat toimineet meidän seurakunnassamme vapaaehtoisina. Otto on varsinainen kitaravirtuoosi ja he molemmat ovat palvelleet niin musiikkityössä kuin keittiön ja toimiston puolella. Lämmin kiitos tälle nuorelle parille kaikesta, heitä tulee ikävä!

Järjestimme toimisto-siiven talkoot marras-kuun toiseksi viimeisenä lauantaina.  Työlista oli pitkä. Talkoojoukon pienuuden takia siitä jäi vielä moni työ tekemättä. Onneksi löytyi muutama uusi vapaaehtoinen, jotka meidän aktiivien kanssa ovat käyneet toimistolla tekemässä rästitöitä. Toivottavasti tämä alttius palvella tarttuu myös muihin seurakuntalaisiin. Tarvitsemme jatkuvasti apua kevyissä toimisto-, siivous- ja keittiötöissä. Tilanne helpottuu hieman meidän luotto-vapaaehtoisen Teppo Honkasen palatessa tammikuun puolessa välissä tänne Floridaan, mutta myös tammikuun jälkeen tarvitsemme apuanne. Teppo ei ole unohtanut meitä poissaollessaankaan. Hän auttelee meitäviestintä- ja tiedotusasioissa tällä hetkellä Suomesta käsin.
Worship Workshop
 
Lindsay Rultedge, Glenn Beckmanin tyttärentytär, ajoi viime kuussa kolme ja puoli tuntia kirkollemme pitämään ylistysmusiikista pienen luennon. Tilaisuus oli englanninkielinen, mutta paikalla ollut aiheesta kiinnostuneiden joukko koostui molempien seurakuntien jäsenistä. Meillä oli mukava laulu- ja seurusteluhetki yhdessä. Meillä voisi jatkossa pitää säännöllisin väliajoin tällaisia ylistys- ja seurusteluiltoja.
JOULUKERÄYS

Tämän vuoden joulukeräykseen voit osallistua ostamalla kehitysmaiden köyhille hyötyeläimen. Tarjolla on eri vaihtoehtoja tipuista ($10) lypsävään lehmään ($500). Jokainen ilolla ja rakkaudella annettu lahja on arvokas. Myymme eläinornamentteja kirkkosalin joulukuuseen tässä kuussa neljänä sunnuntaina. Voit käydä valitsemassa haluamasi eläinlahjan ennakkoon täältä:

Leikkikoulun kuulumisia
Kiitospäivä kalkkunoineen ja kurpitsapiiraineen jäi taakse ja nyt on aika aloittaa joululaulujen harjoittelu sekä kuusen koristelu. Minne tämä vuosi oikein hujahti? Lukuvuotta ei ole jäljellä kuin kolme viikkoa ja sitten siirrymme joululomalle.
Joulukuun teemana on tietysti joulu. Aloitamme joulun tähdestä. Opimme piirtämään tähtiä, askartelemaan tähtikoristeita ja puhumme Beetlehemin tähdestä. Aikaa menee myös joulukonsertin laulujen harjoitteluun.
Leikkikoululaiset laulavat 15. Joulukuuta englanninkielisessä jumalanpalveluksessa. Toivottavasti sinäkin pääset heitä kuulemaan, esitykset ovat aina todella liikuttavia. Koko palvelus on suunniteltu perheitä ajatellen ja on mukavan rento. Sen aikana näemme leikkikoulun opettajien näyttelevän, kuulemme hyvää musiikkia. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntasalissa tarjotaan herkullinen lihapullalounas.
Olet tervetullut mukaan myös Leikkikoulun joulujuhlaan perjantaina, 20. joulukuuta klo 15.30. Sielläkin lapset laulavat, soittavat joulukelloja ja tanssivatkin. Juhlan jälkeen on aikaa seurustella yhdessä hyvää ruokaa syöden. Jos kaikki osaavat olla kiltisti, niin Joulupukki sattaa myös piipahtaa paikalla. 

Koulumme on kiinni 23.12. – 6.1. Joululoman aikana leikkikoulurakennukseen tehdään tuholaistorjunta. Mokomat tuholaiset ovat nakertaneet koulumme rakenteita jo pitemmän aikaa. Onneksi olemme saaneet osan tuhoista korjattua, mutta vieläkin on paljon tehtävää jäljellä.
Nyt kuitenkin koulumme henkilökunta sekä oppilaat perheineen haluavat toivottaa kirkkomme työntekijöille, vapaaehtoisille ja kaikille jäsenille perheineen oikein hyvää joulua ja uutta vuotta!

                                       Siunaten,
                                                              Pirjo Komonen Campitelli

Joulukuun ohjelma
Siunattua ja rauhallista joulukuuta kaikille!