Olemme vielä hyvän matkaa hurrikaani sesongissa ja SAM hurrikaani lähestyy karibiaa parhaillaan, mutta on onneksi ennusteiden mukaan kääntymässä pohjoiseen ja ohittamassa siis Florida. Vaikka meillä on erityisen hyvät ohjeen myrskyihin valmistaumisen suhteen, tuntuvat ne kuitenkin aina yllättävän kun kohdalle osuvat. Siis niin kuin Suomessa talvi aina yllättää autoilijat ja kolarisuma selvitellään lehtien palstoilla. Elämän kokemuksemme kautta meidänkin pitäisi olla hyvin varustautuneita elämän myrskyjen vyöryessä meidän yllemme, kuitenkin ne usein yllättävät meidät kuin talvi suomalaiset. Ja ensin menee aikaa siihen, että saamme itsemme pois ojasta ennenkuin voimme jatkaa matkaa.

Raamattu antaa meille kristityille erinomaiset neuvot, ohjeet ja varoitukset hengellisten myrskyjen kohtaamista varten. Ja kuitenkin myönnän, että valitettavan monesti ne kuitenkin pääsevät yllättämään. Ja silloin kyllä harmittaa yhtä paljon kun sitä autoilijaa, joka illalla kuuli Pekka Poudan varoittavan jäisestä tienpinnasta ja kuitenkin sitten löytää itsensä sieltä ojasta. Välillä kyllä ihmettelen kuinka helppoa on antaa muille hyviä neuvoja ja opettaa Raamatun viisauksia, mutta sitten itse unohtaa ne. Sellaista on ihmisen elämä. Hyvä esimerkki tästä tuli mieleen sunnuntailta kun olimme pelaamassa golfia. Eräällä väylällä aloituslyönti oli vesiesteen yli ja sain juuri neuvottua kaveria, ettei lyö voimalla vaan rauhallisella tempolla ja sitten itse menin lyömään, niin sinne vesieteeseen se pallo sukelsi kunnon voimatempaisun seurauksena. Ei pysynyt oma neuvo kahta minuuttia omassa päässä.

Kristityille Raamattu on peili, kun me luemme sitä me peilaamme omaa elämäämme sen sanomaan ja pyrimme saamaan sieltä jotakin omaan elämäämme. Jumala haluaa olla apuamme kun me vain annamme Hänen tulla avuksemme. Jumala ei katso meidän kyvykkyttämme vaan meidän halukkuuttamme, sillä Jumala ei koskaan loukkaa meidän vapaata tahtoamme.

Siunattua lokakuuta kaikille!
Sami-pastori