Lokakuu 2019
Mia-pastorin tervehdys
 Nyt on aika, ottaa empimättä uudet askeleet, vihdoin jättää kaikki vanhat verukkeet.
Nyt on aika kädet heikot ojentaa, että Jeesus meidät itse vyöttää saa.

Syksy on hyvää aikaa lähteä liikkeelle, lähteä ottamaan uusia askeleita. Niitä voi ottaa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Seurakuntamme tarjoaa sinulle useita erilaisia mahdollisuuksia tähän. Voit rohkaistua tulemaan mukaan raamattu- ja rukouspiireihimme tai lähteä lukemaan Raamattua läpi itsenäisesti yhteisen lukuohjelman mukaan. Voit tulla jakamaan elämän syviä suruja ja suuria iloja keskiviikkoisin kokoontuvaan Surun ja ilon ryhmään. Syksyn Elä ja evankelioi -illoissa saat rohkaisua jakaa ilosanomaa muille ja voit itse syventyä uskossasi. Tai ehkä uusien askeleiden otto sinulle toteutuu aivan konkreettisesti lähtemällä mukaan kehon hyvinvointia edistävään hidastempoiseen Aurinkojumppaan tai vauhdikkaampaan Gospel-jumppaan. 

Kuten laulussa sanotaan, meidän tulee antaa Jeesuksen vyöttää itsemme. Meidän ei tarvitse itse puskea eteenpäin, vaan saamme edetä Hänen voimassaan. Ainoa mitä meidän täytyy tehdä, on antautua vyötettäväksi. Ehkä nyt on sinun aikasi antaa empimättä kaikki elämäsi osa-alueet suuren Jumalan käsiin. Meidän kaikkien on nyt joka tapauksessa aika hylätä pelko ja haudata epäilykset ja ennakkoluulot. On aika murtaa muurit ja purkaa kaikki vanhat rakenteet, jotka estävät kasvua, joko omaa tai koko seurakunnan. Jeesus kutsuu meitä uuteen. Hän kutsuu meitä, ei vain puheiden tasolla, vaan kokosydämisesti seuraamaan itseään. Uskalla vastata myöntävästi. Tee se rakkaudesta häneen, joka antoi kaikkensa sinun tähtesi.

Siunaavin ajatuksin,

Mia-pastori
Onko Raamattusi päässyt pölyttymään?
Nyt on aika ottaa vanha rippi- tai vihkiraamattu hyllystä yöpöydälle ja lähteä yhteiselle lukumatkalle kanssamme. Luemme Raamatun läpi vuoden aikana. Aloitamme Uudesta testamentista nyt lokakuun alussa. Lukuohjelma löytyy nettisivuiltamme ja sitä jaetaan myös printtiversiona. Jos sinulla ei ole omaa Raamattua, saat vähän käytetyn omaksesi kirkolta.
Mikan terveisiä
Lähestymme syyssesonkia, mistä merkkinä ovat kesälaitumilta palailevat seurakuntalaisemme. Olemme kiitollisia siitä, että seurakuntaperheeseemme kuuluu niin monia lumilintuja. 
Tuleva sesonki tuo tullessaan mielenkiintoisia tapahtumia ja konsertteja. Juhlimme uuden sesongin alkua 20. lokakuuta kaksikielisellä kansanmusiikkimessulla. Tarkoitus on houkutella paljon hyviä musikantteja mukaan soittamaan. Musiikkityö on tärkeä väline evankeliumin eteenpäin viemisessä ja arvostamme valtavasti jokaista, joka on tässä työssä mukana. 
Meillä on toimiston puolella ollut kesän aikana paljon järjesteltävää ja pikku hiljaa kaikki tavarat alkavat löytää oman paikkansa. Toimistotilat ovat kokeneet osittaisen muodon muutoksen ja palvelevat nyt myös viihtyisänä piirien kokoontumistilana.
Seurakuntasalin lattiaremontti on saatu päätökseen, seinät maalattu ja lamput vaihdettu. Vanhat seinäkaapistot on poistettu parkkipaikan puoleiselta seinustalta ja etuosaan on rakennettu esiintymiskoroke.
Parkkialueen maaliviivat on uusittu. Iglesia Christiana on myös istuttanut uusia puita ja pensaita sekä kirkon ulko- että sisäpihalle. Kirkkosalin seinät on uudellen maalattu ja ikkunoita vahvistettu. Paljon on tehty - ja työt jatkuvat edelleen. Lämmin kiitos pastoripariskunta Sterlingin väelle kaikesta, mitä he ovat suurella sydämellä ja kovalla työllä tehneet kirkon renovoinnin ja ehostuksen eteen.
Siunaten,
Mika 
Onnea ja siunausta lokakuun sankareille!
In Memoriam
Marja-Leena Suni
Lämmin osanottomme Liisa Sunille ja Marja-Leenan perheelle.
Ajatuksia puu-, toimisto- ja tietokonetöiden lomassa...
Sain ajatuksen tähän kirjoitelmaan korjatessani esikoulun jo pahoin lahonnutta ja vaurioitunutta leikkitelinettä, jossa jouduin purkamaan paljon pois vanhaa, huonoa puuta ja korvaamaan sen uudella.
Moni meistä on kokenut kuluneen vuoden aikana suuria muutoksia. On tullut perheenlisäyksiä, lähdetty koulutielle, muutettu uuteen asuntoon ja saateltu läheisiä ihmisiä ajasta ikuisuuteen. Iloisia, jännittäviä, surullisia ja jopa pelottaviakin muutoksia siis, mutta kuitenkin ne kaikki avaavat uusia suuntia elämälle. Kaikkiin näihin liittyy myös luopuminen jostakin, kuten vanhasta asunnosta, yöunista, tutuista esikoulun ohjaajista tai kaikkein haikeimmassa tapauksessa elämänmittaisesta kumppanista.
Luopuminen vanhasta, rakkaasta ja turvallisesta on raskasta ja vaikeaa monelle. Usein mieltä alkaa kaihertamaan yksinäisyyden tunne ja pelko uuden edessä. Kristittyinä meidän ei kuitenkaan tarvitse koskaan olla yksin. Aina on joku kenelle puhua ja kenen eteen tuoda murheensa. Meillä on joku, ketä lohduttaa. Joku, ketä auttaa oikeaan suuntaan elämän risteyksissä, jos vain maltamme kuunnella. Ja me voimme luottaa siihen, että vaikka juuri nyt tuntuisi raskaalta, Herralla on suunnitelma ja tarkoitus kaikelle.
Elämään mahtuu monenmoista kuoppaa ja kiveä matkan varrelle, mutta jos uskaltaa vain rohkeasti katsoa tulevaan ja uskaltaa uskoa johdatukseen, niin melko pian sitä huomaa surun ja kaipauksen vaihtuneen lämpimiin muistoihin ja tulevaisuuden huolista on tullut hieman mutkattomampi nykyhetki.
Muistuipa aiheesta mieleen oiva tarinakin, jonka rippileirillä olen tavannut kertoa: 
Eräänä yönä mies näki unen. Hän oli kävelemässä rannalla Jeesuksen kanssa, kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
Jokaisen näkymän kohdalla hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa; toiset olivat hänen omansa ja toiset Jeesuksen jalanjäljet.
Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään tulivat esille, hän katsoi taakseen. Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella hiekassa oli vain yhdet jalanjäljet. Hän myös huomasi, että toiset jäljet puuttuvat juuri niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta. Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi Herralta. "Herra, kun päätin seurata Sinua, sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella. Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet. En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin, kun Sinua eniten tarvitsin".
Luoja vastasi. "Rakas lapseni, rakastan sinua enkä milloinkaan hylkäisi sinua. Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa, silloin minä kannoin sinua.

Ystävällisin terveisin ja siunattua lokakuuta toivottaa:
Teppo Honkanen, vapaaehtoistyöntekijä.
Syyskuun huippuhetkiä
Viime aikoina meillä on ollut hauskaa englanninkielisissä jumalanpalveluksissa. Lasten saarnahetkissä olemme saaneet mm. hyppiä yhdellä jalalla ja etsiä kadonnutta Mika-lammasta. Lasten mukana olo on tuonut uutta valoa ja iloa kirkko-hetkiimme. Saimme kuun lopussa myös yhdessä juhlia Johanneksen 6-vuotissyntymäpäivää.
Leikkikoulun kuulumisia
Syyskuu ei alkanut suunnitelmien mukaisesti. Hurrikaani Dorian aiheuttama uhka sulki koulumme kahdeksi päiväksi ja sekoitti tuntisuunnitelmamme. Leikkikoulun rakennuksen myrskysuojien paikalleen asettaminen ja purku sekä muut myrskyyn liittyvät ylimääräiset työt veivät usean päivän. Olemme kiitollisia siitä, että Dorianin reitti sivuutti meidät. Muistamme myrskyn uhreiksi joutuneita naapurivaltion asukkaita rukouksin ja tavara-avustuksin.

 Menneen syyskuun aikana olemme oppineet uutta väreistä ja muodoista ja työstäneet omia Piet Mondrian-taideteoksiamme.
Tässä kuussa meillä on edessä leikkikoulun kasvimaan kitkentä sekä uusien taimien istutus ja siementen kylväminen. Aiomme kasvattaa papuja, herneitä, tomaatteja, paprikoita, kurpitsoita, maissia ja erilaisia kukkia.

Ensimmäisenä isona teemana meillä on lokakuussa linnut. Saamme laulaa ja tanssia lintujen tavoin. Saamme maalata ja piirtää lintuja ja liimailla linnuille höyheniä. Me opimme uutta kanoista, kotkista, kolibreista, pingviineistä, strutseista, tikoista ja pöllöistä. Tarkkailemme lintuja kiikarien avulla ja rakennamme lintujen syöttötelineitä kierrätysmateriaaleista.
Lokakuu päättyy Halloween-hassutteluihin. Luvassa on kurpitsan kaiverrusta, koristelua, naamiaisia, hauskoja leikkejä ja (ihan vähän) karkkien ja herkkujen syöntiä.
Siunausta teille kaikille toivottaa, 

Leikkikoulun johtaja
 Pirjo Campitelli
orange_pumpkins.jpg
Kirkosta kirkkoon - Matti Mecklinin terveisiä Suomesta
Harva meistä on kiitollinen siitä, että koti-Suomen ja Floridan välillä on seitsemän tunnin aikaero. Toisin on meidän perheessä. Meillä ollaan tyytyväisiä, sillä sen lisäksi, että olemme sunnuntaisin osallistuneet paikallisessa kirkossa suomalaisen seurakuntamme jumalan-palvelukseen, voimme iltapäivällä kokoontua kello 16:30 television ääreen seuraamaan jumalanpalvelusta St Andrew's-kirkosta.
 
Itse jumalanpalvelukseen osallistumisen lisäksi mieltä lämmittää se, että monet ystävät ovat paikalla kirkossa ja heistä voi nähdä ainakin vilauksen. Viime aikoina myös kirkossa ja seurakuntasalissa tehdyt remontit kiinnostavat. Pastori Mia on tätä ajatellen pyörittänyt kameraa joko ennen tai jälkeen jumalanpalveluksen siten, että katsoja saa myös yleiskuvan paikalla olevista ja kirkon, sekä seurakuntasalin uudesta ilmeestä.
 
Tällaisen suoran videopalvelun tarjoaminen on ennakkoluuloton teko ja tietysti perustuu nykyaikaisiin puhelin- ja internet -järjestelmiin, joiden ansiosta lähetys onnistuu yhtä puhelinta käyttäen. Yksi “kamera” tuo tietysti monia rajoituksia, kuten sen, ettei lähikuvia ole saatavilla, eikä mikrofoni aina ole toistamassa sitä, mistä puhutaan.
Toisaalta kamera on yleensä sijoitettu siten, että valkokangas on näkyvissä. Kun virsien sanat voi nähdä, niin halutessaan voi vaikka kajauttaa virret kotisohvalta. Kun myös urut ovat nyt käytössä, niin niiden komea sointi välittyy hyvin ja musiikin seuraaminen on helppoa.
 
Kun lähetys on käynnissä, videon vieressä on keskustelupalsta, jossa voi lähettää viestejä ja samalla näet ketkä muut ovat katsomassa ohjelmaa. Meillä tietokone on kytketty televisioon. Voimme seurata lähetystä kuten normaalia televisio-ohjelmaa. Liittäminen tapahtuu joko HDMI-kaapelilla tai langattomasti esim Chromecast-laitteella.
OHJE
 
Videon katsomista varten tarvitset siis Facebook-yhteyden. Avaa Facebook ja kirjoita kohtaan Haku:
 
Kun kirkon sivu aukeaa, klikkaa: Seurataan ja tietysti..Tykkää.
Saat ilmoituksen kun video on käynnistetty ja lähetys on nähtävissä. Käytännön syistä johtuen videointi ei ala etukäteen, vaan melko tarkasti klo 16.30.
 
Jos et pääse seuraamaan suoraa lähetystä, video tallentuu ja se on nähtävissä samalla seurakunnan Facebook-sivulla viikon ajan. 
Lokakuussa tapahtuu
LAITA AJOISSA KALENTERIIN:
Siunattua syksyä kaikille!

" Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan." 

(Joh. 7:38)